Näin pääset eroon ärsyttävistä mäkäräisistä – usko tai älä, mutta siihen tarvitaan vain grilli
Ruotsalaisnaisen tilapäivitys keräsi megasuosion.
Mäkäräiset ovat todella raivostuttavan ärsyttäviä. Ne ovat todella pieniä ja pääsevät livahtamaan sisään pienestäkin reiästä. Ruotsista kotoisin oleva Anna Rosenberg keksi loistavan tavan, jolla kyseisistä kiusankappaleista pääsee eroon. Hän laittoi vinkin Facebookiin, jossa päivitys on kerännyt yli 20 tuhatta jakoa!Seuraa näitä ohjeita:
1. Aseta grillibriketit ”käärmeen” muotoiseen kuvioon grillin pohjalle niin, että häntä ja pää eivät kuitenkaan kosketa toisiaan. Sen jälkeen sytytä briketit vain toisesta päästä. 2. Laita grillin ilma-aukko alhaalta kiinni ja jätä päällinen ilma-aukko hieman auki, jotta hiilet kytevät, mutta eivät pala kunnolla. 3. Sivele grillikannen päällys öljyllä 4. Laita kansi kiinni ja anna mäkäräisten tulla. Tuulisella ja sateisella säällä niksiä ei kannata kokeilla. Joidenkin ihmisten mukaan sama toimii myös hyttysiä vastaan.Kuvassa grillibriketit oikein aseteltuna kahdessa kerroksessa.
Tältä grilli näyttää seuraavana aamuna, mikäli mäkäräisiä on ympäristössäsi paljon.
Mäkäräiset ovat ainakin minun mielestäni vielä pahempia kuin hyttyset. Ne ryömivät huomaamatta paitojen alle ja housunlahkeista sisään.
Jaa vinkki ystävillesi, jotta he pääsevät eroon näistä pienistä pirulaisista!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kuivatin appelsiinit uunissa ja sain joulun kauneimmat koristeet
- Tarkista nämä asiat kuusta ostaessa – moni unohtaa ja harmittelee vasta kotona
- Miksi raejuusto päihittää monet trendikkäät terveystuotteet mennen tullen? Tässä 5 syytä
- Mummin joulupöydässä oli aina makaronilaatikkoa – Perinteinen resepti
- Leivo tämä helppo yhden kulhon mausteisen ihana joulukakku
- Tätä superterveellistä ruokaa kehutaan syystä, mutta laihduttajalle se voi kostautua
- Lisää ensi kerralla smoothien sekaan raejuustoa – vatsaystävällinen proteiiniboosti arkeen
- Tuunasin joulusinapin lasten hedelmäsoseella – resepti jää käyttöön jatkossakin
- Surauta tehosekoittimella terveellinen taatelikinuski – tätä tulee lusikoitua puuron ja lättyjen päälle
- Näin tuunaat kaupan joululaatikot itsetehtyjen veroisiksi
- Testasin Marttojen wc-pommia – en enää kaipaa kaupan puhdistusaineita
- En keitä enää perunoita muusia varten – Aihinen näytti, miten muusi oikeasti kannattaa tehdä
- Kuka muistaa tämän 90-luvun klassikkoherkun? Maistuu edelleen yhtä taivaalliselta
- Tämä klassikkokakku kannattaa leipoa jouluksi – moni yllättyy, miten hyvältä se maistuu
- Maitohyllyltä löytyy tehokas ja edullinen apu joulusiivoukseen
- Raikas ja kermainen jälkiruoka valmistuu tuossa tuokiossa – sopii mainiosti myös joulupöytään
- Suosittu ainesosa voi viedä smoothien terveyshyödyt – moni lisää sen ensimmäisenä
- Kotitekoinen kebab villitsee somea – moni yllättyy, miten helposti se onnistuu kotona
- Kolmen raaka-aineen piparirahka valmistuu alle kymmenessä minuutissa
- Isomummun mantelipullia syötiin aina jouluna – rakas resepti kulkee edelleen suvussa