Mummon jauhelihapihvit olivat parhaita juuri näin maustettuina
Uusia reseptejä tulee nykyään vastaan joka tuutista. Aina pitäisi kokeilla jotain uutta ja keksiä tavalliseenkin arkiruokaan jokin uusi juju.
Itse olen kuitenkin sitä mieltä, ettei kaikkea tarvitse jatkuvasti keksiä uudelleen. Usein ne kaikkein yksinkertaisimmat ja tutuimmat ruoat ovat lopulta parhaita.
Hyvä esimerkki tästä ovat mummon jauhelihapihvit. Niihin ei tarvita erikoisia raaka-aineita tai pitkää maustelistaa. Juuri se tuttu maku syntyy maustepippurista, jota kannattaa ehdottomasti kokeilla, jos haluat tehdä jauhelihapihvit vanhaan kunnon tapaan.
Mummon jauhelihapihvit
Ainesosat
Noin 12 pihviä
- 1½ dl ruokakermaa
- 1 kananmuna
- 1 dl korppujauhoja
- 1 tl suolaa
- 1 tl jauhettua maustepippuria
- 1–2 sipulia
- 1 valkosipulinkynsi
- 1 rkl voita tai rypsiöljyä
- 700 g sika-nautajauhelihaa
Paistamiseen
– 15 g voita tai öljyä
Ohje
Vaihe 1. Sekoita kulhossa ruokakerma, kananmuna, korppujauhot, suola ja maustepippuri. Anna seoksen turvota sillä aikaa, kun valmistelet sipulit.
Vaihe 2. Kuori ja hienonna sipulit sekä valkosipulinkynsi. Kuullota niitä pannulla voissa tai öljyssä, kunnes ne pehmenevät.
Vaihe 3. Lisää kuullotetut sipulit ja jauheliha kermaseokseen. Sekoita tasaiseksi massaksi. Voit halutessasi paistaa pienen koepalan ja tarkistaa mausteiden määrän.
Vaihe 4. Jaa jauhelihaseos noin 12 osaan ja muotoile niistä pihvejä.
Vaihe 5. Kuumenna pannulla voita tai öljyä ja paista pihvit molemmin puolin kauniin ruskeiksi ja kypsiksi. Paistoaika riippuu pihvien paksuudesta.
Vaihe 6. Voit valmistaa pihvit myös uunissa. Paista niitä 220 asteessa noin 10–12 minuuttia tai kunnes ne ovat kypsiä.
Tarjoile mummon jauhelihapihvit esimerkiksi perunamuusin, ruskean kastikkeen ja puolukkahillon kanssa.
Resepti: MT
Lue myös:
- Paista sipuleita pitkään ja raasta joukkoon tätä – piirakasta tulee aivan ihana
- Mummon jauhelihapihvit olivat parhaita juuri näin maustettuina
- Pannukakun pohjasta tulee ihanan rapea tällä ohjeella – sisus jää silti pehmeäksi ja kuohkeaksi
- Tattipasta on niin hyvää, että sitä kannattaa kokeilla, vaikka et yleensä pitäisi sienistä
- Pula-ajan omenapiirakan pohjaan käytettiin perunaa – kokeilin, ja on muuten hyvää
- Tiesitkö, kuinka helppoa ruispalojen tekeminen kotona on? Tämä ohje yllätti minut
- Tämä omenapiirakka muistuttaa ihanasti porkkanakakkua – päälle valutetaan taivaallinen kinuskikuorrute
- Merin helpon ohjeen ansiosta meillä on syöty tuoreita sämpylöitä jo kolmena aamuna
- 40-luvulla tästä juureksesta tehtiin suklaan korviketta – näin erikoinen oli Emäntälehden ohje
- Eipä muuten hajoa tortillat enää käsiin, kun teet niille tämän ennen lämmitystä
- Putkimies haluaa suomalaisten muuttavan yhden tavan vessassa – moni ei tule ajatelleeksi seurauksia
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Ysärilapset muistavat tämän herkun – milloin viimeksi söit sitä?
- Kuutamokiisseli kuuluu niihin jälkiruokiin, joita harva enää tekee – sääli, sillä ohje on ihanan helppo
- Anopilta saatu kakkuohje on peräisin 60-luvulta – tätä leivottiin ennen jatkuvasti
- Tämä jälkiruoka oli erityisen suosittu 70- ja 80-luvuilla – muistatko vielä retroherkun?
- Muistatko vielä vuoden 2015 hittileivonnaisen? Tätä leivottiin silloin joka paikassa