MM-kisojen herkullisin kisaeväs syntyy voileipäkekseistä – nämä syödään hetkessä
MM-kisojen aikaan tulee aina etsittyä sellaisia helppoja naposteltavia, joita voi syödä sohvan nurkassa peliä katsellessa ilman sen suurempaa kokkausurakkaa. Nämä pizzakeksit ovat juuri sellaisia – nopeita tehdä, herkullisen rapeita ja vaarallisen helposti katoavia. Meillä ensimmäinen pellillinen hävisi niin nopeasti, että seuraavalla kerralla piti tehdä heti tuplasatsi.
Parasta näissä on se, että täytteitä voi vaihdella täysin oman maun mukaan. Hot pepperoni nousi meidän perheen suosikiksi, mutta yhtä hyvin päälle voisi lisätä vaikka kinkkua.
Pizzakeksit
Ainesosat
- 1 pkt Kantolan Cream Cracker- tai Ruis Cracker -keksejä
- 1 dl ketsuppia
- 1 rkl pizzamaustetta
- 100 g pizzajuustoraastetta
- 100 g pepperonia
Ohje
Vaihe 1. Kuumenna uuni 200 asteeseen ja levitä keksit uunipellille leivinpaperin päälle.
Vaihe 2. Levitä jokaiselle keksille pieni määrä ketsuppia.
Vaihe 3. Ripottele päälle pizzamaustetta, juustoraastetta ja hienonnettua pepperonia.
Vaihe 4. Paista uunin keskitasolla noin 7 minuuttia, kunnes juusto on sulanut ja saanut hieman väriä.
Vaihe 5. Anna jäähtyä hetki ja tarjoile lämpiminä tai kylminä.
Vinkki: Täytteiden kanssa kannattaa pitää pieni maltti, jotta keksit säilyvät ihanan rapeina.
Jaa resepti myös ystävillesi!
Resepti: Makeaa.fi
Lue myös:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Markkinoiden suurinta herkkua olivat perinteiset rinkelit – näin valmistat ne itse
- Isoäidit osasivat tämän reseptin ulkoa – nyt nuoremmat sukupolvet eivät edes tunnista koko herkkua
- Lasten mielestä metsäretkien kohokohta ovat nämä tahmaiset herkut
- MM-kisojen herkullisin kisaeväs syntyy voileipäkekseistä – nämä syödään hetkessä
- 90-luvun Raparperi-Riikka on kesän ihanin kakku – resepti kannattaa ottaa talteen
- Nokkonen sisältää enemmän rautaa kuin pinaatti – eikä siinä ole sen ainoa hyöty
- Tätä kakkua syötiin lähes jokaisilla synttäreillä 90-luvulla
- Paahdetut kesäperunat ja fetakastike – tätä yhdistelmää on vaikea voittaa
- Pekoniin käärityt lihapommit villitsivät grillaajat viime kesänä – nyt resepti leviää taas
- Helppo savulohipiirakka vie kielen mennessään – Täydellinen juhliin ja brunssille
- Jos muistat nämä, olet taatusti 80–90-luvun lapsi
- Lapsetkin ottivat santsikierroksen – kiitos Hanna Sumarin reseptin
- Vanha piirakkaohje kulkee suvussamme jo neljännessä polvessa – täytteet valitaan sesongin mukaan
- Jo 1930-luvulla osattiin tämä herkku – eikä sen suosio ole kadonnut mihinkään
- Hernekeitosta tuli parempaa kuin koskaan, kun vaihdoin valmistustapaa
- Pikamunkkien taikina valmistuu alle 5 minuutissa – valmiit herkut pöytään puolessa tunnissa
- Useimmat kitkevät tämän pois, mutta minä teen siitä joka vuosi pestoa
- Oletko maistanut prätsyköitä? Mäkisen mummon perinteinen ohje ihastuttaa
- Tolkuttoman maukas piirakka, joka sopii niin lounaaksi kuin juhlapöytään
- Äitienpäiväkakku, joka onnistuu ihan jokaiselta – väliin litistetään suukkoja