Kipulääkkeiden syömisessä on tärkeää säilyttää maltti – tässä syy
Tärkeää tietoa kipulääkkeistä!
Kipulääkkeet tulevat joskus tarpeeseen, mutta pienimpiin jomotuksiin tai ohimeneviin päänsärkykohtauksiin niitä ei välttämättä kannata popsia. Kipulääkkeistä yleisimpiä ovat ibuprofeeni ja parasetamoli, joilla on molemmilla varjopuolensa.Parasetamoli: turruttaa kivun lisäksi tunteet
Yhdysvaltalaistutkimuksessa havaittiin, että parasetamolia nauttineet koehenkilöt suhtautuivat tunteita herättäviin valokuviin vähemmän tunteikkaasti saatuaan parasetamoli-kipulääkettä. Tutkimuksesta uutisoi mm. Ilta-Sanomat. Parasetamolin on uutisoitu aiheuttaneen Ruotsissa myös monia myrkytystapauksia.Ibuprofeeni: sydäninfarkti- ja aivohalvausvaara
Euroopan lääkevirasto on antanut suosituksen, jonka mukaan sydän- ja verisuonisairauksia sairastaville potilaille ei tulisi antaa suuria määriä ibuprofeeni-lääkettä. Sama suositus koskee myös korkeista kolesteroliarvoista tai verenpainetaudista kärsiviä potilaita. Näillä riskiryhmään kuuluville potilailla ibuprofeeni voi lisätä aivohalvauksen ja sydäninfarktin riskiä.Mikä avuksi?
Yksittäinen särkylääke silloin tällöin tuskin tekee hallaa kenellekään, mutta kannattaa silti kokeilla myös luonnon omia särkylääkkeitä: Esimerkiksi kirsikoiden antosyaanit toimivat särkylääkkeiden tavoin. Moni kokee saavansa helpotusta särkyynsä myös inkivääristä – inkivääriteetä on juotettu säryistä kärsiville potilaille iät ja ajat. Myös rypäleiden sisältämän resveratrolin on todettu toimivan särkylääkkeen tavoin. Katso täältä kirsikka-, inkivääri– ja rypäleherkkuja!Lähde: Ilta-Sanomat, Terve.fi, Prevention
LUE MYÖS:
🚨 Oijoi, 10€ kierrätysvapaa megakierros Reactoonziin – vain 1€ talletuksella!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Äitini keitti tätä puuroa aina heti ensimmäisistä puolukoista – maku vie suoraan lapsuuteen
- Kaipaatko vaihtelua perinteiseen jauhelihakeittoon? Kokeile tätä tomaattista versiota
- Nappaa drinkki-idea loppuvuoden juhliin – tätä kelpaa tarjota alkumaljana
- Juuston maku paranee pienillä muutoksilla – nämä 4 asiaa ratkaisevat
- Tykästyin näihin valkosipuleihin niin paljon, että popsin niitä kourakaupalla
- Tacopelti sai haastajan – kokeile samaa ideaa hampurilaisen mauilla
- Tämä vähän hyödynnetty marja on todellinen C-vitamiinipommi – nyt se on parhaimmillaan
- Menikö alkuvuoden hittiresepti sinulta ohi? Kokeile kolmen raaka-aineen rahkasämpylöitä
- Sylvi-mummon hilloa syötiin aina lettujen kanssa – nyt ovat viimeiset hetket valmistaa sitä
- Oletko kokeillut retiisejä tällä tavalla? Maku on aivan eri luokkaa
- Jonnan juhlien bravuuri on tämä makaronisalaatti – juju piilee kastikkeessa
- Kantarellit viihtyvät erityisesti näissä paikoissa – näin löydät parhaat apajat
- Kanelinen omenavoi on parempaa kuin hillo – syksyn omenat kannattaa käyttää tähän
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Pörrääkö keittiössä banaanikärpäsiä? Jätä tämä yöksi pöydälle
- Oletko maistanut köyhän miehen lakkahilloa? Näin se tehdään
- Puuropiirakka tekee aamupalasta astetta herkullisemman – maistuu aivan mustikkapiirakalta
- Kaurahiutaleita, raejuustoa ja mustikoita – Leivo ilman vehnää ja sokeria
- Karjalainen perinneruoka on mainio tapa hyödyntää viime syksyn puolukat