Kaveri tarjosi pohjatonta mustikkapiirakkaa – yksi pala ei todellakaan riittänyt
Kaveri tarjosi pohjatonta mustikkapiirakkaa, jonka ohjeen hän oli bongannut TikTokista carnivoreaiti-tililtä. En ollut aiemmin tällaista versiota kokeillutkaan, mutta ensimmäisen palan jälkeen piti ottaa heti toinen. Piirakka on ihanan pehmeä ja hieman juustokakkumainen, ja mustikat sopivat siihen todella hyvin. Ohjekin on niin helppo, että tätä oli pakko kokeilla myös kotona.
Pohjaton mustikkapiirakka
Ainesosat
- 1 prk turkkilaista jogurttia
- 150 g tuorejuustoa tai mascarponea
- 2 kananmunaa
- 1 tl vaniljajauhetta tai vaniljauutetta, tai ½ vaniljatangon siemenet
- noin 2 dl mustikoita, tuoreita tai pakastettuja
- halutessasi noin 2 tl hunajaa
- tarjoiluun vaniljakastiketta
Ohje
Vaihe 1. Mittaa kulhoon turkkilainen jogurtti, tuorejuusto tai mascarpone, kananmunat ja vanilja. Lisää halutessasi myös hunaja.
Vaihe 2. Sekoita ainekset sähkövatkaimella tasaiseksi.
Vaihe 3. Vuoraa halkaisijaltaan noin 20–24 cm:n vuoka leivinpaperilla ja kaada seos vuokaan. Ripottele mustikat tasaisesti päälle.
Vaihe 4. Paista 160-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Piirakka saa olla uunista tullessaan keskeltä vielä hieman höllyvä.
Vaihe 5. Anna piirakan jäähtyä ja nosta se sen jälkeen jääkaappiin. Tämä herkku on parhaimmillaan kunnolla jääkaappikylmänä.
Lue myös:
- Vain 20 minuuttia ja pehmeän kermainen pasta on valmista – tätä helpommalla ei pääse
- Tee iltapalaksi lämpimiä sienileipiä – rapeaa, juustoista ja ihanan helppoa
- Oletko kokeillut tehdä kiusausta meetvurstista? Tässä helppo arkiruoka koko perheelle
- Nakkilihis on lihapiirakan överimpi versio – kokeile Tiinan suosittua reseptiä
- Tästä kana-nuudelikeitosta tuli meidänkin lasten yksi lempiruoista – täydellinen arkiruoka
- Kinkkukiusaus sai todellisen haastajan – sweet chili tekee tästä vastustamattoman
- Tarvitsetko nopeasti tarjottavaa? Tämä omenapiirakka valmistuu kahvikupissa mikrossa
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- Puolukasta on moneksi – tätä lisuketta kannattaa ehdottomasti kokeilla
- Tee puolukoista taivaallinen jälkkäri – tarvitset vain muutaman aineksen
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- Jonnan juhlien bravuuri on tämä makaronisalaatti – juju piilee kastikkeessa
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Kanelinen omenavoi on parempaa kuin hillo – syksyn omenat kannattaa käyttää tähän
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Näitä rieskoja teen silloin, kun leipä on päässyt loppumaan – helppoa ja nopeaa
- Pörrääkö keittiössä banaanikärpäsiä? Jätä tämä yöksi pöydälle
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin
- Oletko maistanut köyhän miehen lakkahilloa? Näin se tehdään