Jopa lapset innostuivat näistä rapeista kukkakaaleista – dippaa lempidippiin
Meillä kukkakaali ei yleensä herätä lapsissa suurta innostusta, mutta nämä uunissa paahdetut kukkakaalit tekivät poikkeuksen. Grillimauste antaa niille mukavasti makua ja uunissa pinta paahtuu herkulliseksi. Kun kylkeen vielä nostaa kulhollisen lempidippiä, kukkakaali muuttuu yllättävän koukuttavaksi naposteltavaksi.
Kukkakaali on nyt vielä sopivasti sesongissa, joten sitä saa usein vähän edullisemmin ja makukin on kohdallaan.
Rapeat kukkakaalit
Ainesosat
- 1 kukkakaali
- oliiviöljyä
- grillimaustetta
- lempidippiä tarjoiluun
Ohje
Vaihe 1. Poista kukkakaalista kanta ja leikkaa kukkakaali pienemmiksi, suunnilleen suupalan kokoisiksi paloiksi.
Vaihe 2. Levitä kukkakaalipalat uunivuokaan tai leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Lorauta päälle oliiviöljyä ja ripottele joukkoon grillimaustetta oman maun mukaan.
Vaihe 3. Sekoita kukkakaalit huolellisesti, jotta öljy ja mausteet leviävät tasaisesti niiden pinnalle.
Vaihe 4. Paista kukkakaaleja 200-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia, kunnes ne ovat kypsiä ja pinnalta mukavan paahtuneita. Jos kaipaat enemmän väriä, voit antaa niiden paahtua vielä muutaman minuutin.
Vaihe 5. Nosta lämpimät kukkakaalit tarjolle ja tarjoa niiden kanssa omaa lempidippiäsi.
Näitä kannattaa kokeilla niin naposteltavaksi kuin ruoan lisukkeeksikin.
Lue myös:
- Vain 20 minuuttia ja pehmeän kermainen pasta on valmista – tätä helpommalla ei pääse
- Tee iltapalaksi lämpimiä sienileipiä – rapeaa, juustoista ja ihanan helppoa
- Oletko kokeillut tehdä kiusausta meetvurstista? Tässä helppo arkiruoka koko perheelle
- Nakkilihis on lihapiirakan överimpi versio – kokeile Tiinan suosittua reseptiä
- Tästä kana-nuudelikeitosta tuli meidänkin lasten yksi lempiruoista – täydellinen arkiruoka
- Kinkkukiusaus sai todellisen haastajan – sweet chili tekee tästä vastustamattoman
- Tarvitsetko nopeasti tarjottavaa? Tämä omenapiirakka valmistuu kahvikupissa mikrossa
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- Puolukasta on moneksi – tätä lisuketta kannattaa ehdottomasti kokeilla
- Tee puolukoista taivaallinen jälkkäri – tarvitset vain muutaman aineksen
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- Jonnan juhlien bravuuri on tämä makaronisalaatti – juju piilee kastikkeessa
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Kanelinen omenavoi on parempaa kuin hillo – syksyn omenat kannattaa käyttää tähän
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Näitä rieskoja teen silloin, kun leipä on päässyt loppumaan – helppoa ja nopeaa
- Pörrääkö keittiössä banaanikärpäsiä? Jätä tämä yöksi pöydälle
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin
- Oletko maistanut köyhän miehen lakkahilloa? Näin se tehdään