IL: Viro jatkaa alkoholiveron nostamista – kannattaako viinaralli enää?
Iltalehti uutisoi Viron uudesta hallituksesta, joka näyttää jatkavan edeltäjänsä jalanjäljissä alkoholiveropoltiikkansa suhteen. Viro siis jatkanee aiemmin aloitettuja, vuosittaisia alkoholiveron nostojaan.
Tänä vuonna Viro nostaa alkoholiveroa 15 % ja kolmena seuraavana vuonna kunakin 10 %. Alkoholiveron lisäksi myös tupakkavero nousee vuosittain.
Viinarallin uusi suunta: Latvia?
Asiantuntijat uskovat, että virolaispoliitikot eivät halua siirtyä edeltävää hallitusta radikaalimmalle linjalle alkoholiveron korotuksissa. Tämä johtuu osin siitä, että virolaiset pelkäävät Suomenlahden yli suuntautuvan, tuottoisan viinarallin siirtyvän enenevästi Latviaan. Suurta muutosta suomalaisten viinanhakureissuihin tuskin kuitenkaan nähdään. Tänä vuonna tehtävä 15 % alkoholiveron korotus tarkoittaa käytännössä sitä, että 24 tölkin olutpakkaus kallistuu 50 sentillä. Pullollisesta vodkaa saisi maksaa noin euron nykyistä enemmän. Tällaiset hinnankorotukset tuskin suomalaisia hätkäyttävät, mutta pidemmällä aikavälillä korotukset voivat alkaa näkyä myös suomalaisten ostosmatkojen vähentymisenä. Oletko sinä hakenut Virosta juomia? Aiotko hakea niitä edelleen alkoholiveron korotustenkin jälkeen?LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Karviaiset pääsevät oikeuksiinsa tässä mehevässä piirakassa – helppo loppukesän herkku
- Tämän helpommaksi lihapullien teko tuskin muuttuu – makukin on kohdallaan
- Maailman parhaaksi nimetty omenapiirakka valmistuu ilman vatkainta
- Oletko kuullut kattilalasagnesta? Kokeile maukasta keittoreseptiä
- Uunipasta on laiskan päivän pelastus – kaikki ainekset vain vuokaan ja uuniin
- Superherkullinen punaherukkapannukakku on loppukesän hitti – ei kaipaa edes hilloa päälle
- Kantarellit viihtyvät erityisesti näissä paikoissa – näin löydät parhaat apajat
- Yksi ripaus muutti kantarellikastikkeeni maun – tätä kannattaa kokeilla
- Kesäkeitto uudella tavalla – ahven sopii siihen yllättävän hyvin
- Tämä maistui aivan tavalliselta makaronilaatikolta, vaikka siinä ei ollut lihaa lainkaan
- Tuttu mauste auttaa karkottamaan banaanikärpäset keittiöstä
- Tätä tehtiin kotonamme aina, kun ruisleipä ehti kuivahtaa – nykynuoret eivät edes tunne
- Tämä vanha merimiesten klassikko on täyttävää kotiruokaa parhaimmillaan
- Mummon vanha niksi saa kasvit kukoistamaan – et tarvitse kalliita lannoitteita
- Mustikka-smoothie on oikeaa super foodia
- Kantarellit viihtyvät erityisesti näissä paikoissa – näin löydät parhaat apajat
- Kaveri teki tolkuttoman hyvää savulohta – murusteli tätä kalan päälle
- Tämä on yksi harvoista kalaresepteistä, joita lapset pyytävät tekemään yhä uudelleen
- Näin valmistat herkullista marjamehua ilman mehumaijaa
- Pakastettua lihaa ei kannattaisi sulattaa ennen paistamista – tässä syy