Hanna Sumarin lohireseptin salaisuus piilee täyteläisessä kastikkeessa – sitä tekisi mieli lusikoida sellaisenaan suuhun
Kokeilin tätä reseptiä ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten, ja siitä tulikin nopeasti yksi suosikkiresepteistäni. Täytyy myöntää, että tavallinen uunilohi tuntuu tämän jälkeen vähän tylsältä. Täyteläinen kastike, parmesaani, tomaatit ja pinaatti tekevät lohesta aivan uudenlaisen makuelämyksen.
Lohta toscanalaiseen tapaan
Ainesosat (4 annosta)
Lohi
- 4 palaa ruodotonta lohifileetä (150–200 g/pala)
- 2 rkl oliiviöljyä
- suolaa
- mustapippuria
Kastike
- 3 rkl voita
- 3 valkosipulinkynttä raastettuna
- 300 g miniluumutomaatteja, halkaistuina
- 80 g babypinaattia
- 2 dl kuohu- tai ruokakermaa
- 1½ dl raastettua parmesaania
- 1 dl hienonnettuja yrttejä, esimerkiksi persiljaa ja basilikaa
- 1 luomusitruunan raastettu kuori
Ohje
Vaihe 1. Leikkaa tarvittaessa lohifileestä ohut vatsaosa pois, jotta palat kypsyvät tasaisesti. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
Vaihe 2. Kuumenna oliiviöljy pannulla. Paista lohipaloja ensin noin 6 minuuttia nahaton puoli alaspäin. Käännä ja paista vielä noin 2 minuuttia nahkapuolelta. Siirrä lohet lautaselle odottamaan.
Vaihe 3. Pyyhi pannu tarvittaessa puhtaaksi. Sulata voi ja kuullota valkosipulia noin minuutin ajan.
Vaihe 4. Lisää pannulle miniluumutomaatit ja mausta kevyesti suolalla sekä mustapippurilla. Kun tomaatit hieman pehmenevät, lisää babypinaatti ja anna sen painua kasaan.
Vaihe 5. Kaada joukkoon kerma, parmesaani ja hienonnetut yrtit. Anna kastikkeen poreilla 2–3 minuuttia, kunnes se hieman sakenee.
Vaihe 6. Nosta lohipalat takaisin pannulle kastikkeeseen nahkapuoli alaspäin ja lämmitä niitä noin minuutin ajan.
Vaihe 7. Raasta päälle sitruunan kuorta ja tarjoile heti esimerkiksi keitettyjen perunoiden, riisin tai pastan kanssa.
Kokeile ja vinkkaa kaverillekin, joka rakastaa kalaruokia!
Resepti: hannasumari.fi
Lue myös:
Tuohen vanhoille asiakkaille 50 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta – vain 1 eurolla!
- Peli: Big Bass Splash
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Äitini keitti tätä puuroa aina heti ensimmäisistä puolukoista – maku vie suoraan lapsuuteen
- Kaipaatko vaihtelua perinteiseen jauhelihakeittoon? Kokeile tätä tomaattista versiota
- Nappaa drinkki-idea loppuvuoden juhliin – tätä kelpaa tarjota alkumaljana
- Juuston maku paranee pienillä muutoksilla – nämä 4 asiaa ratkaisevat
- Tykästyin näihin valkosipuleihin niin paljon, että popsin niitä kourakaupalla
- Tacopelti sai haastajan – kokeile samaa ideaa hampurilaisen mauilla
- Tämä vähän hyödynnetty marja on todellinen C-vitamiinipommi – nyt se on parhaimmillaan
- Menikö alkuvuoden hittiresepti sinulta ohi? Kokeile kolmen raaka-aineen rahkasämpylöitä
- Sylvi-mummon hilloa syötiin aina lettujen kanssa – nyt ovat viimeiset hetket valmistaa sitä
- Oletko kokeillut retiisejä tällä tavalla? Maku on aivan eri luokkaa
- Jonnan juhlien bravuuri on tämä makaronisalaatti – juju piilee kastikkeessa
- Kantarellit viihtyvät erityisesti näissä paikoissa – näin löydät parhaat apajat
- Kanelinen omenavoi on parempaa kuin hillo – syksyn omenat kannattaa käyttää tähän
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Pörrääkö keittiössä banaanikärpäsiä? Jätä tämä yöksi pöydälle
- Oletko maistanut köyhän miehen lakkahilloa? Näin se tehdään
- Puuropiirakka tekee aamupalasta astetta herkullisemman – maistuu aivan mustikkapiirakalta
- Kaurahiutaleita, raejuustoa ja mustikoita – Leivo ilman vehnää ja sokeria
- Karjalainen perinneruoka on mainio tapa hyödyntää viime syksyn puolukat