Haisteleeko koirasi sinua tavallista enemmän? Tätä merkkiä ei kannata sivuuttaa
Koirasi hajuaisti saattaa huomata jotain, mitä sinä et.
Jos koirasi tuntuu viime aikoina nuuhkivan sinua tavallista tarkemmin, kyse ei välttämättä ole vain hellyydenosoituksesta. Koirien nenä on todellinen supertutka – se on jopa satatuhatta kertaa tarkempi kuin ihmisen. Siinä missä meillä on muutama miljoona hajureseptoria, koiralla niitä on satoja miljoonia. Ei siis ihme, että ne aistivat asioita, joita me emme pysty edes kuvittelemaan.
Moni koiranomistaja on huomannut, että oma lemmikki käyttäytyy tietyissä tilanteissa oudosti – se seuraa tiiviisti, haistelee sinnikkäästi tai tarkkailee tavallista herkemmin. Tutkimusten mukaan koirat voivat todella haistaa monia asioita, jotka liittyvät ihmisen kehoon ja mielentilaan.

1. Koirat voivat haistaa sairauksia
Koiran nenä ei helpolla mene lankaan. Joissain tutkimuksissa koulutetut koirat ovat tunnistaneet sairauksia, kuten syöpää, pelkän hengityksen tai hien perusteella. Syöpäsolut tuottavat kemiallisia yhdisteitä, joita ihminen ei huomaa, mutta osaava koira tunnistaa helposti.
On myös koiria, jotka osaavat varoittaa omistajaansa verensokerin muutoksista tai lähestyvästä epilepsiakohtauksesta. Moni kertoo, että koira osaa reagoida jo ennen kuin ihminen itse tajuaa tilanteen muuttuneen.
2. Stressi ja tunteet tuoksuvat
Koirat lukevat meitä paremmin kuin uskommekaan, ja usein juurikin nenänsä kautta. Tutkimuksissa on havaittu, että stressi muuttaa hien ja hengityksen kemiallista koostumusta. Koira voi haistaa tämän ja tulla lohduttamaan, ennen kuin ehdit itse huomata olevasi kireä.
Pelon haistamisesta ei ole vielä varmaa näyttöä, mutta moni omistaja vannoo, että koira reagoi, kun tunnelma ympärillä muuttuu. Se saattaa vetäytyä kauemmas tai päinvastoin tulla lähemmäs, aivan kuin aistien jotain, mitä me emme näe.
3. Raskaus ja hormonien tuoksu
Moni odottava myös äiti on huomannut, että koira käyttäytyy raskauden aikana eri tavalla. Se voi olla normaalia suojelevampi, rauhallisempi tai tarkkaavaisempi. Syynä ovat todennäköisesti kehon hormonaaliset muutokset, jotka muuttavat hien ja ihon tuoksua.
Jotkut uskovat, että koira saattaa jopa aavistaa synnytyksen lähestymisen. Tutkimusnäyttöä tästä ei vielä ole, mutta monen tarinan perusteella koirat tuntuvat tietävän enemmän kuin kertovat.

Koirat tunnistavat meidät ennen kaikkea hajun perusteella. Jokaisella ihmisellä on oma yksilöllinen tuoksunsa, ja siksi koirat pystyvät seuraamaan tiettyä ihmistä pitkienkin matkojen päähän ja erottamaan hänen hajunsa muiden joukosta. Tämä kyky tekee niistä korvaamattomia etsintä- ja pelastustehtävissä.
Oletko sinä huomannut koirasi reagoivan tuoksuihisi eri tavalla?
Lähde: Cuteness
LUE MYÖS:
- Lisää tonnikalaan juustoa, ruohosipulia ja muutama muu aines – paista herkullisiksi pyöryköiksi
- Kaupan vihannesosastolle ilmestyi kiinnostava uutuus – joko olet kokeillut perunamuusikurpitsaa?
- Näin helpolla ei luulisi saavan näin hyvää jauhelihakastiketta – kolme ainesta riittää
- Taisivat olla ensimmäisiä leivonnaisia, joita teimme kavereiden kanssa yläasteella koulun jälkeen
- Vuoraa kulho kääretorttuviipaleilla ja täytä luumurahkalla – Luumulotta on näyttävä retroherkku
- Jätä harava nurkkaan – 5 syytä jättää haravoimatta
- Suppilovahverot edistävät terveyttä monella tapaa – Mars sienimetsään!
- Halkeaako munan kuori, kun laitat sen kattilaan? Tässä vinkki, jolla vältät sen
- Teen tätä aina, kun pitää saada nopeasti ruokaa pöytään – koko perhe tykkää
- Oletko kokeillut tätä kikkaa lihamurekkeeseen? Nyt ei piilotella mitään sisään
- Putkimies haluaa suomalaisten muuttavan yhden tavan vessassa – moni ei tule ajatelleeksi seurauksia
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Kuutamokiisseli kuuluu niihin jälkiruokiin, joita harva enää tekee – sääli, sillä ohje on ihanan helppo
- Anopilta saatu kakkuohje on peräisin 60-luvulta – tätä leivottiin ennen jatkuvasti
- Ysärilapset muistavat tämän herkun – milloin viimeksi söit sitä?
- Tämä jälkiruoka oli erityisen suosittu 70- ja 80-luvuilla – muistatko vielä retroherkun?
- Anoppi teki pirun hyviä lihapullia – oli pakko saada ohje myös itselle
- Muistatko vielä vuoden 2015 hittileivonnaisen? Tätä leivottiin silloin joka paikassa
- Tee taikina ennen nukkumaanmenoa ja jätä se pöydälle – anopin luotto-ohje sämpylöihin