Brittinainen yrittää syödä purkillisen hapansilakoita – videota katsoessa meinaa tulla paha olo
Ruotsalaisten kansallisherkku, surströmming eli hapansilakka ei tunnu maistuvan tai tuoksuvan kovin hyvältä.
Nainen päätti kokeilla pystyiskö hän syömään hapansilakoita – yksinkertaiselta kuulostava haaste osoittautuikin yllättävän vaikeaksi. Hapansilakka on yksi pahanhajuisimmista ruoista, joita maan päältä löytyy. Hapatettu silakka säilötään marinoitumaan kuukausien ajaksi omien bakteerien sekaan ja se haisee niin pahalta että paikalliset suosittelevat avaamaan purkin veden alla.
Britit ottivat haasteen vastaan
Devonin kreivikunnasta, Lounais-Englannista kotoisin olevat ystävykset päättivät kokeilla miltä ruotsalainen ”herkku” maistuu. Klee G -niminen englantilaisnainen otti haasteen vastaan – tarkoituksena oli syödä kokonainen purkki hapansilakoita. Klee G meinasi kuitenkin oksentaa useampaan otteeseen ennen kuin purkki oltiin saatu edes kokonaan auki. Klee onnistui taistelemaan haasteen kanssa muutaman minuutin, kunnes hän oksensi. Nainen kuitenkin taisteli itsensä hienosti maaliin saakka, vaikka kyyneleet valuivat ja meininki muistutti aivan maailmanloppua. Jaa tämä video, jos olet joskus syönyt hapansilakoita!LUE MYÖS:
- Nämä uuniin fetan seuraksi – 15 minuutissa ravintolatason herkku
- Nämä munakkaat piristävät – naurut on taattu aamupalapöydässä
- Amandan rapeat sushiburritot saivat seuraajat kyselemään reseptiä – nyt se on vihdoin julki
- Riisipuuron ja ranskalaisen jälkiruokaklassikon yhdistelmä on jotain mielettömän hyvää
- Pyöräytä vartissa lämpimät kaurasämpylät – tämän helpompaa ohjetta tuskin löydät
- Happamat omenat pääsevät oikeuksiinsa tässä herkussa – miksi ihmeessä olen aina tehnyt vain piirakoita?
- Kaksi keitettyä perunaa riittää tämän kastikkeen pohjaksi
- Jos muistat ruusukaalin kitkeränä, nyt kannattaa antaa sille uusi mahdollisuus
- Täydellinen illallinen viikonloppuun: munakoisolasagne, eikä pastaa laisinkaan
- Pihlajanmarja kasvaa pihoissa ympäri Suomea – tällä tempulla karvas maku katoaa kokonaan
- Putkimies haluaa suomalaisten muuttavan yhden tavan vessassa – moni ei tule ajatelleeksi seurauksia
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Kuutamokiisseli kuuluu niihin jälkiruokiin, joita harva enää tekee – sääli, sillä ohje on ihanan helppo
- Anopilta saatu kakkuohje on peräisin 60-luvulta – tätä leivottiin ennen jatkuvasti
- Ysärilapset muistavat tämän herkun – milloin viimeksi söit sitä?
- Tämä jälkiruoka oli erityisen suosittu 70- ja 80-luvuilla – muistatko vielä retroherkun?
- Anoppi teki pirun hyviä lihapullia – oli pakko saada ohje myös itselle
- Muistatko vielä vuoden 2015 hittileivonnaisen? Tätä leivottiin silloin joka paikassa