Anoppi kehui tätä lohikeittoa parhaaksi pitkään aikaan – syy löytyy yhdestä ainesosasta
Joskus parhaat reseptit syntyvät vahingossa. Tällä kertaa kerma unohtui kauppalistalta, joten lohikeittoon päätyi tillillä maustettu tuorejuusto. Lopputuloksesta tuli niin pehmeä ja täyteläinen, että jopa anoppi kehui sitä parhaaksi lohikeitoksi pitkään aikaan. Sen jälkeen tätä versiota on tehty meillä monta kertaa uudelleen.
Herkullinen lohikeitto
Ainesosat
- 8 dl vettä
- 6 kokonaista maustepippuria
- 1–2 laakerinlehteä
- 1 sipuli
- 2–3 porkkanaa
- 4 isoa perunaa
- 400–500 g lohifileetä
- 2 rkl tuoretta tilliä
- 200 g tilli- tai ruohosipulituorejuustoa
- ½ tl suolaa
Ohje
Vaihe 1. Kuori ja paloittele perunat, porkkanat ja sipuli. Laita ne kattilaan veden, maustepippureiden ja laakerinlehtien kanssa. Keitä lähes kypsiksi.
Vaihe 2. Poista lohesta nahka ja mahdolliset ruodot. Leikkaa kala reiluiksi kuutioiksi.
Vaihe 3. Lisää keittoon suola ja lohipalat. Anna kiehua miedolla lämmöllä noin viisi minuuttia, kunnes kala on juuri kypsää.
Vaihe 4. Sekoita joukkoon tuorejuusto ja hienonnettu tilli. Anna tuorejuuston sulaa rauhallisesti keittoon välillä sekoittaen.
Vaihe 5. Tarjoile lohikeitto ruisleivän tai pehmeän rieskan kanssa.
Jaa resepti myös ystävillesi!
Lue myös:
Tuohen vanhoille asiakkaille 50 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta – vain 1 eurolla!
- Peli: Big Bass Splash
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Tacopelti sai haastajan – kokeile samaa ideaa hampurilaisen mauilla
- Tämä vähän hyödynnetty marja on todellinen C-vitamiinipommi – nyt se on parhaimmillaan
- Menikö alkuvuoden hittiresepti sinulta ohi? Kokeile kolmen raaka-aineen rahkasämpylöitä
- Sylvi-mummon hilloa syötiin aina lettujen kanssa – nyt ovat viimeiset hetket valmistaa sitä
- Oletko kokeillut retiisejä tällä tavalla? Maku on aivan eri luokkaa
- DIY ”botox”-naamio kotoa löytyvistä aineista – lopputuloksena sileämpi iho hetkessä
- Perinteinen liha-kaalilaatikko sopii keventäjän lautaselle – Herkullista ja kevyttä
- Makeat omenat, sipuli ja täyteläinen kastike sopivat täydellisesti yhteen porsaanlihan kanssa
- Nämä omenamuffinssit ovat ihanan pehmeitä, meheviä ja kanelisia
- Anna-tädin uuniomenat – helppo syksyinen herkku saa veden kielelle
- Jonnan juhlien bravuuri on tämä makaronisalaatti – juju piilee kastikkeessa
- Kantarellit viihtyvät erityisesti näissä paikoissa – näin löydät parhaat apajat
- Kanelinen omenavoi on parempaa kuin hillo – syksyn omenat kannattaa käyttää tähän
- Pörrääkö keittiössä banaanikärpäsiä? Jätä tämä yöksi pöydälle
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Oletko maistanut köyhän miehen lakkahilloa? Näin se tehdään
- Puuropiirakka tekee aamupalasta astetta herkullisemman – maistuu aivan mustikkapiirakalta
- Karjalainen perinneruoka on mainio tapa hyödyntää viime syksyn puolukat
- Kaurahiutaleita, raejuustoa ja mustikoita – Leivo ilman vehnää ja sokeria
- Paras kesäkurpitsaresepti, jota olen koskaan kokeillut – kermainen pinaatti-juustotäyte