Älä koskaan jätä vesipulloa autoon aurinkoisena kesäpäivänä – tässä syy
Idaholainen sähköyhtiö haluaa varoittaa autoilijoita potentiaalisesta riskistä
Palomiehet haluavat varoittaa ihmisiä harmittoman oloisesta vaarasta – se tulisi ottaa kuitenkin vakavasti. Kesällä on erityisen tärkeää pitää huolta nesteytyksestä, jotta kehosi ei pääse kuivumaan. (Tarkoitan tällä lähinnä puhdasta juomavettä, enkä olutta) Moni ottaa automatkoille vesipulloja, jotta turhia pysähdyksiä tulisi mahdollisimman vähän. Moni päätyy myös jättämään puoliksi juodun vesipullon autoon. Nyt Yhdysvaltain osavaltiosta Iahosta peräisin oleva sähköyhtiö haluaa varoittaa muita. Autoon jätetyt vesipullot voivat alkaa nimittäin palamaan autossa kuuman kesäpäivän aikana.Sähköyhtiöllä on video, jonka avulla he todistavat olemassa olevan vaaran.
Näin tapahtui melkein Dioni Amuchastegulle, joka on yksi sähköyhtiön työntekijöistä. – Söin aikaisen lounaan ja istuin kuorma-autossa, kun huomasin savua. Auringonvalo osui suoraan vesipulloon, joka kuumensi istuimen niin kuumaksi että se meinasi sytyttää auton palamaan. Sähköyhtiö kertoo että läpinäkyvä vesipullo voi keskittää auringonsäteet ja aiheuttaa samankaltaisen ilmiön kuin suurennuslasi. Jos olet joskus yrittänyt sytyttää paperia suurennuslasilla niin tiedot mistä me puhumme! Sähköyhtiö haluaakin varoittaa ihmisiä, jotka saattavat jättää tarkoituksella tai unohtaa vesipulloja autoon. Oheisella videolla näytetään, kuinka vesipullo voi sytyttää auton palamaan. Tiesitkö tätä? Jaa uutinen Facebookissa ettei kenellekään satu ikävää vahinkoa!LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Pieni virhe voi tuhota puukiukaan arinan
- Mummon tekemänä tämä maistui maailman parhaalta – päälle loraus vaniljakastiketta
- Vanhan ajan Wilhelmiina-keksit ovat paljon parempia kuin miltä näyttävät
- Jos vähintään 3 kohtaa täsmää, kyse voi olla alkoholiriippuvuudesta
- Uusi tuholainen leviää Suomessa – näin se päätyy koteihin
- Raparperin happamuus tekee porsaanfileestä erityisen herkullista
- Suosikkidrinkki päätyi kiisseliin – en olisi uskonut, miten hyvä jälkiruoka siitä syntyi
- Ruotsalaiset lihapullat ovat erityisen meheviä – salaisuus löytyy yhdestä ainesosasta
- Annin resepti lunasti lupauksensa – näistä tuli todella parhaat mustikkamuffinssit
- Mitä vanhempaa kermaa käytät, sitä parempia näistä pikkuleivistä tulee
- Lapsetkin ottivat santsikierroksen – kiitos Hanna Sumarin reseptin
- 90-luvun Raparperi-Riikka on kesän ihanin kakku – resepti kannattaa ottaa talteen
- Pekoniin käärityt lihapommit villitsivät grillaajat viime kesänä – nyt resepti leviää taas
- Vanha piirakkaohje kulkee suvussamme jo neljännessä polvessa – täytteet valitaan sesongin mukaan
- Kääri jauhelihan sisälle täyte ja pyörittelee lopuksi perunaraasteeseen – lopputulos on taivaallisen hyvä
- Monen mielestä tämä kala on jopa lohta parempaa – nyt on paras aika ostaa
- Näin houkuttelet punkkeja tietämättäsi – 8 yleistä virhettä luonnossa
- Metsästä löytyy juuri nyt täydellinen mauste graavilohelle – kokeile ennen kuin kausi loppuu
- Laiskan leipurin unelmasämpylät valmistuvat vartissa – ei vaivaamista eikä kohotusta
- Astetta villimpi vispipuuro hurmaa metsän maulla – kokeile itse