Syö joka viikko ripaus kardemummaa – näin se vaikuttaa painoosi

Kardemumma tukee terveyttä tavoilla, joista moni ei tiedä.
Laihduttamisessa ruokavalio astuu usein suurimpaan rooliin, vaikka liikunnallakin on toki merkitystä. Kuntokuurin aikana treenejä saattaa joskus jäädä väliin, kun työpäivän jälkeen ei vain yksinkertaisesti jaksa lähteä lenkille. Tilanne ei kuitenkaan kaadu tähän, mikäli muistat syödä terveellisesti ja monipuolisesti.
Näistä vihjeistä voi olla sinulle apua, mikäli haluat pudottaa painoasi luonnollisin menetelmin. Kardemummaa käytetään usein leivonnassa ja se onkin tämän myötä lähes kaikille tuttu mauste. Kardemummalla on kuitenkin myös lukuisia terveydellisiä vaikutuksia, sillä se auttaa torjumaan muun muassa väsymystä ja vatsavaivoja. Lisäksi mauste tukee terveen ruoansulatuksen toimintaa ja rasvanpolttoa.
Vatsan alueelle kerääntynyt rasva
Vatsarasva on usein haitallisempaa, kuin esimerkiksi raajoihin kertynyt rasva, sillä se aiheuttaa herkemmin terveydellisiä haittavaikutuksia.
Tutkimukset ovat osoittaneet, että vatsan liikalihavuus voi johtaa sydänsairauksiin, dementiaan, diabetekseen, syöpään, korkeaan verenpaineeseen ja osteoporoosiin.
Kardemumma parantaa aineenvaihduntaa, jonka seurauksena kehon rasvanpoltto lisääntyy. Kardemumma stimuloi sappea, joka auttaa hajottamaan rasvat nopeammin.
Alentaa kolesterolia
Kardemumma on tehokas rasvanpolttaja, mutta sen uskotaan myös toimivan hyvin kolesterolin alentajana.
Tutkimukset osoittivat, että kardemumma alentaa merkittävästi kahdenlaisia rasva-arvoja – kolesterolia ja trigylyserdejä.
Poistaa pahanhajuisen hengityksen
Kardemumma on osoittautunut menestyksekkääksi pahanhajuisen hengityksen poistajaksi.
Mausteen uskotaan tappavan suun bakteereja, jonka seurauksena hengityksesi raikastuu.
Vähentää ylimääräistä nestettä
Ylimääräinen neste tuo mukanaan usein turvotuksen tunteen ja tämän myötä myös lisäkiloja. Kardemumma poistaa kehostasi juuri niitä nesteitä, joista turvotus on aiheutunut.
Kardemummalla uskotaan myös olevan rentouttava vaikutus, joka auttaa alentamaan korkeaa verenpainetta.
Hyödynnä kardemumman terveysvaikutukset
Nauti kardemummaa yrttiteen muodossa, joka on monen mielestä helpoin tapa. Murskaa muutama kardemumman siemenet ja liota niitä kuumassa vedessä, jonka jälkeen suodata neste ja nauti.
Voit myös lisätä kardemumman siemeniä smoothieihin tai puuroihin.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Syötkö liikaa proteiinia? 5 karua seurausta, jotka olisi hyvä tunnistaa
- Tutkimus: Ylipainoa on kuutta eri tyyppiä – näin tunnistat oman tyyppisi ja laihdut paremmin
- 7 ruokaa, joita syömällä sinun ei tarvitse käyttää niin paljoa kosmetiikkatuotteita
- Tutkimus: lihavat miehet kestävät laihoja miehiä pidempään lemmenleikkien aikana
- Laita pakastimeen kolikko – se kertoo, onko ruokasi mennyt pilalle
- Possucurry
- Ystävänpäivän suklaa-mansikkakakku – Ilahduta rakkaitasi leipomalla
- Vispipuuro saa ihanan maun veriappelsiinista – ihan kuin jälkkäriä
- Onko sinulla viherkasveja? 7 asiaa, jotka niille tulisi tehdä helmikuun aikana
- Saako silakkaa syödä? Kalasta löytyneet myrkyt yllättivät tutkijat
- Onko banaanissasi näitä jälkiä? Heitä se roskiin välittömästi ja ilmoita asiasta kauppiaalle
- Täydellinen kasvisruoka, jossa on paljon makua ja terveellistä pinaattia
- Lisää pyykkikoneeseen desilitra suolaa: Näin se vaikuttaa vaatteiden ulkonäköön
- 3 merkkiä jotka kertovat, että syöt liikaa proteiinia
- Painele jauheliha tortillaletun päälle ja tee siitä rulla – taivaallinen lopputulos
- Isoäidin salainen niksi tiskialtaan puhdistukseen: Vain yhdellä aineella!
- Nainen hieroo perunaa kasvoihin: Kikka auttaa yleiseen vaivaan
- Tiesitkö? Tästä syystä kananmunankuoria ei kannata heittää ikinä hukkaan
- Tarvitset banaania, mantelijauhoa ja kananmunia – tätä herkkua voit syödä hyvillä mielin
- Tutkimus: Resveratroli ehkäisee painonnousua – näistä ruoista saat sitä