The Lancet Global Health -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin missä maailman maissa syödään keskimäärin terveimmin – ja missä epäterveimmin.

Tutkimuksessa selvisi, että maailmalla on kaksi nousevaa trendiä: Kehittyneissä maissa terveystietoisuus nostaa päätään ja ihmiset syövät entistä enemmän terveellisiä ruokia, kuten kasviksia ja hedelmiä. Tämä kehitys jää kuitenkin pikaruoan suosion kasvun jalkoihin – erityisesti kehittyvien talouksien kansalaiset ovat vasta pääsemässä hampurilaisten makuun.

Tutkimuksessa selvitettiin eri maiden kansalaisten syömistottumuksia aikavälillä 1990 – 2010. Tutkijat pisteyttivät kunkin maan kansalaisten keskimääräisen ruokavalion terveellisyyden nollasta sataan. Terveellisiksi raaka-aineiksi luettiin mm. kasvikset, täysjyvätuotteet, hedelmät ja tyydyttymättömät rasvahapot. Epäterveellisiä elementtejä olivat mm. prosessoidut lihatuotteet, sokeri ja transrasvat.

Tutkijoiden koostamat listat näyttävät tältä:

Terveellisimmin syövät kansakunnat, top 5

1. Chad
2. Sierra Leone
3. Mali
4. Gambia
5. Uganda

Epäterveellisimmin syövät kansakunnat, top 5

1. Armenia
2. Unkari
3. Belgia
4. Tsekki
5. Kazakstan


Katso myös:
Afrikkalaisia herkkuja
Lisää ruokaan ja terveyteen liittyviä juttuja

Lähde: Independent
Kuva: epSos.de