Perunan avulla voi tehdä itselleen erinomaisen kasvohoidon.

Kemikaalien sijasta on välillä hyvä kokeilla myös luonnon omia antimia, kuten esimerkiksi perunaa. Perunassa on erinomaisia kasvoja puhdistavia ainesosia, lisäksi perunat ovat myös huomattavasti halvempia kuin kalliit kasvovedet.

Vloggaaja Ishita Chanda vakuuttaa, että perunan avulla pääsee eroon muun muassa tummista silmänalusista, rypyistä, turvotuksesta ja muista ikävistä vaivoista.

Tarvitset:

  • Perunan
  • Veitsen
  • Kuorintaveitsen
  • Tehosekoittimen
  • Pienen kulhon
  • Vanulappuja

Ohjeet:

  1. Pese peruna
  2. Kuori peruna
  3. Leikkaa peruna siivuiksi
  4. Puhdista kasvosi
  5. Hiero perunasiivua kasvoihisi noin 10 minuutin ajan
  6. Tee puolikkaasta perunasta nestemäistä tehosekoittimen avulla, tämän jälkeen voit levittää seosta naamallesi
  7. Anna seoksen olla ihollasi noin 20 minuutin ajan
  8. Hiero tämän jälkeen kasvojasi uudella perunasiivulla
  9. Ja lopuksi pese kasvosi huolellisesti puhtaaksi. Ylijääneen nesteen voi pitää jääkaapissa noin 4-5 päivän ajan uutta käyttökertaa varten.

Katso tarkemmat ohjeet yllä olevalta videolta!


Näin saat 20 vapaapeliä

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Kalevala Kasinolle.
  • Valitse suosikkipeli Reactoonz ja pelaa 20 vapaapeliä ilman omaa talletusta!
  • Lisäksi tarjolla huikea 325€ bonus.

Kommentit

kommenttia