Sitruunavedellä voi olla yllättävän positiivisia vaikutuksia elimistöösi.

Sitruuna on kautta aikojen ollut terveystuote sen terveydellisten ominaisuuksien vuoksi. Sitruunaa käytettiin lääkkeenä jo Faaraoiden hallitsemassa Egyptissä sekä antiikin Roomassa ja Kreikassa – muun muassa hyönteisten karkoitukseen.

Sitruunavesi on yksi helpommista tavoista kerätä sitruunan terveydelliset ominaisuudet talteen heti aamusta. Kaiken lisäksi sitruunavesi maistuu virkistävältä ja tuo vauhtia pimeisiin aamuihin.

Keräsimme alle viisi terveysvaikutusta, jotka tulevat voimaan heti kun alat juomaan sitruunavettä aamuisin.

1. Voi joidenkin tutkijoiden mukaan ehkäistä syöpää

Sitruunan happamuus voi joidenkin tutkijoiden mukaan ehkäistä syöpää. Tutkijat huomasivat että sitruunan sisältämät aineet voivat pienentää ja ehkäistä kasvaimia, erityisesti rintasyöpää.

Terveellinen ruokavalio on varmasti hyväksi kaikkia sairauksia vastaan kamppaillessa. Muistathan kuitenkin keskustella asiasta lääkärin kanssa ennen kuin teet omia johtopäätöksiä.

2. Parempi vastustuskyky

Tämän luultavasti tiesitkin jo. Sitruuna ehkäisee flunssaa, sillä se sisältää paljon A- ja C-vitamiinia, folaattia, bioflavonoideja sekä rautaa. Jo pelkästään yksi sitruuna sisältää 66% päivittäisestä C-vitamiinin saantisuosituksesta.

3. Laskee kolesterolia

Sitruunan kuori sisältää pektiiniä, jolla on kolesterolia alentava vaikutus. Sitruunan kuorta voi lisätä muun muassa salaatin, jogurtin ja jälkiruokiin tuomaan makua sekä terveellisyyttä. Kuorta voi toki lisätä myös sitruunaveden sekaan.

4. Verensokeri

Sitruuna ja muut happamat ruoat, kuten etikka pitävät verensokerin tasaisena. Ne tukevat vatsan toimintaa ja tasapainottavat ruoansulatusta.

5. Aineenvaihdunta

Hapan ja kitkerä ruoka auttaa elimistöä stimuloimaan entsyymituotantoa. Tämän ansiosta muun muassa munuaiset toimivat paremmin ja kehosi pudistaa itsensä helpommin ei toivotuista kuona-aineista.

Näin valmistat sitruunavettä

Purista puolet sitruunasta kädenlämpöisen veden sekaan ja nauti tyhjään vatsaan.

Oletko sinä juonut sitruunavettä aamuisin? Jaa ja tykkää tästä uutisesta, jotta ihmiset voivat kokeilla helppoa terveysjuomaa. 

Onko sitruunavesi jo osa aamurutiiniasi? Kerro meille Facebookin kommeteissa!