Aamiaisen tärkeyttä toitotetaan vähintään joka toisessa naistenlehdessä.

Mutta onko aamiainen oikeasti niin tärkeä ateria kuin annetaan ymmärtää?

American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan kyseessä on yleinen harhaluulo. Aamupäivän vireystasoon aamiaisen syömisellä varmasti on merkitystä, mutta laihtumisen kannalta oleellisinta on se miten paljon kaloreita syö ja kuluttaa päivän aikana. Aamiaisen voi siis halutessaan skipata jos siltä tuntuu, kunhan ei sorru ahmimaan snackseja tai pikaruokaa lounaaksi.

Harhaluulo aamiaisen tärkeydestä voi selittyä sillä, että aamiaisen syöminen ja terveelliset elämäntavat korreloivat keskenään, kumpikaan ei varsinaisesti selitä toista. Aamiaisen syövät ihmiset usein siis noudattavat muutenkin säntillistä elämää, kun taas aamiaisen skippaavissa ihmisissä on enemmän heitä, jotka skippaavat monia muitakin asioita elämässään (kuten liikunnan).

Katso myös:

Lisää laihdutukseen ja terveyteen liittyviä juttuja

Aamiaisinspiraatiota

Lähde: Ilta-Sanomat