Pahanhajuinen hengitys on ikävä vaiva, joka johtuu usein suussa olevasta plakista.

Pahanhajuisesta hengityksestä on mahdollista päästä eroon perinteisellä öljypurskuttelulla. Menetelmä on yksinkertainen ja sillä saa suhteellisen nopeasti aikaan positiivisia tuloksia. Tarvitset öljypurskuttelua varten hieman kookos- tai muuta kylmäpuristettua kasviöljyä.

Öljy poistaa suusta bakteereita, myrkkyjä ja muita aineita, jotka aiheuttavat pahanhajuisen hengityksen. Öljy voi jopa poistaa hammaskiveä ja valkaista hampaitasi, kertoo NCBI -sivusto. Öljy poistaa myös limaa kurkusta sekä nenäonteloista.

Toimi näin:

Laita suuhusi ruokalusikallinen kookosöljyä ja purskuttele 5-10 minuutin ajan. Saatat jo ensimmäisellä kerralla päästä eroon pahanhajuisesta hengityksestä, mutta hammaskiven ja plakin häviäminen vaatii huuhtelua joka päivä vähintään viikon ajan.

Kookosöljy on huoneenlämmössä kiinteää, mutta suussasi se sulaa nopeasti. Purskuttelun jälkeen öljy kannattaa sylkäistä roskikseen. Älä nielaise öljyä, koska tällöin bakteerit ja kuona-aineet joutuvat mahalaukkuusi.

Öljyn vaikutus ulottuu myös hampaiden väleihin, joihin hammasharjalla on usein vaikea päästä.

Jaa niksi kaverille, joka kärsii pahanhajuisesta hengityksestä!

Kommentit

kommenttia