Nämä kuusi ruokaa ovat yleisiä munuaisongelmien aiheuttajia.

Alla listattujen ruokien saantia etenkin diabeetikoiden ja munuaissairaiden tulisi vähentää. Eipä liiallinen määrä ole toki kenellekään muullekaan hyvästä.

Kuusi arkista ruokaa, jotka rasittavat munuaisiasi:

1. Eläinproteiini

Paljon lihaa sisältävä ruokavalio rasittaa munuaisia. Lihassa ja kalassa on paljon puriini-nimisiä nukleiinihappoja, jotka voivat aiheuttaa munuaiskiviä. Jos ruokavaliosi sisältää paljon lihaa, sitä kannattaa pyrkiä osin korvaamaan kasviksilla, pähkinöillä ja siemenillä.

2. Suola

Kehosi tarvitsee suolaa nestetasapainon säilyttämiseksi. Nykyään suolaa voi kuitenkin saada helposti liikaa, etenkin jos syö paljon prosessoituja ruokia. Jos syöt liikaa suolaa, munuaiset pyrkivät tasapainottamaan kehon suolatasapainoa varastoimalla itseensä vettä. Tämä rasittaa munuaisia, kuten myös ylenmääräisetä suolankäytöstä johtuva verenpaineen nouseminen. Pyri siis korvaamaan suolaa esimerkiksi mausteilla.

3. Keinotekoiset makeutusaineet

Erään tutkimuksen mukaan munuaisvaurion riski kasvaa jo parilla dieettilimsalla päivässä. Onkin suotavaa käyttää makeuttamiseen luontaisia makeuttajia, kuten hunajaa ja ruokosokeria, ja pitää niidenkin käyttö maltillisena. Makeutusaineista tiettävästi terveellisin on Stevia.

4. Hiilihapotetut limsat

Kaikenlaiset hiilihapotetut limsat – sokeroidut ja sokerittomat – näyttävät lisäävän munuaiskivien syntymisen riskiä. Eräässä vuonna 2007 julkaistussa tutkimuksessa todettiin kroonisten munuaiskivivaivojen olevan yleisiä koehenkilöissä jotka joivat kaksi limsaa päivässä. Janon tyydyttämiseksi kannattaa pääsääntöisesti pitäytyä vedessä.

5. Maitotuotteet

Runsas maidon juominen näyttää johtavan kalsiumin muodostumiseen virtsaan. Tämä puolestaan voi altistaa munuaiskiville samaan tapaan kuin runsas lihatuotteiden syöminen. Hyvä vaihtoehto maidolle on esimerkiksi mantelimaito – katso täältä mantelimaito-ohjeita!

6. Kofeiini

Kofeiini nostaa hetkellisesti verenpainetta, mikä rasittaa munuaisia ja voi aiheuttaa munuaisvaurioita heille joilla on jo valmiiksi munuaisongelmia. Eräässä tutkimuksessa havaittiin myös kofeiinin aiheuttavan munuaisvaurioita diabetesta sairastaville koe-eläimille. Runsas kofeiinin käyttö näyttää myös lisäävän kalsiumin määrää virtsassa. Jos haluat valmistaa jotain piristävää niin kokeile vaikka jotain näistä vihersmoothieista!


Katso myös:
Lisää ruokaan ja terveyteen liittyviä juttuja

Lähde: Kimberly Snyder