Illinoisin yliopiston terveystieteiden tohtori Bernand on jakanut videon YouTubeen, jossa hän kertoo naisesta joka sai yliannostuksen soijakastikkeesta.

Tempaus sai alkunsa internet-ilmiöstä, jossa ihmisten haasteena on juoda litra soijakastiketta kahden tunnin sisällä.

Nainen oli aikaisemmin pudottanut 11 kiloa painoa kolmessa viikossa nautittuaan vaaleaa leipää ja purkitettua tonnikalaa kuuden kuukauden ajan. Hänet oltiin hetki sitten vapautettu psykiatrisesta sairaalasta, kun lääkärit epäilivät hänen sairastavan hoitamattomissa olevaa skitsofreniaa.

BeFunky-collage
Youtube / Chubbyemo

Uutisten mukaan nainen uskoi että valtio oli myrkyttänyt hänet ja luki netistä että soijakastikkeen juominen puhdistaisi hänen kehonsa myrkyistä. Soijakastike sisältää paljon natriumia ja ideana on että soija poistaa ”myrkyt”, kun natrium kulkee kehon ruoansulatusmekanismin läpi.

Natriumin tehtävänä on ylläpitää nestetasapainoa soluissa ja niiden ympärillä. Natriumin yliannostus voi aiheuttaa epätasapainon ja johtaa vakaviin aivovaurioihin.

Sairaalan lääkärin totesivat tutkimuksen jälkeen että naisella oli 200 grammaa suolaa veressään – tämä on viisi kertaa enemmän kuin hengenvaarallinen annos.

Nainen heräsi sairaalassa neljä päivää myöhemmin ja kärsi dysartriasta, dusfagiasta ja neliraajahalvauksesta. Hän ei siis pystynyt puhumaan, nielemään tai liikkumaan. Hänellä todettiin vakava aivojen osmoottinen myelinolyysi, joka on terveyskirjaston mukaan suhteellisen harvinainen komplikaatio.

On todella karmeaa että netissä ollut valheellinen tieto tuhosi naisen elämän täydellisesti.

Jaa uutinen varoituksena, jotta haasteisiin helposti tarttuvat nuoret suhtautuisivat tämänkaltaisiin tempauksiin kriittisesti.