Älä tuhlaa rahojasi kaupan hintaviin rasvoihin – 3 keittiöstä löytyvää raaka-ainetta auttavat

Hunajasta, jogurtista ja sitruunamehusta saa valmistettua oivan kasvojenhoitotuotteen.
Vaihtoehtoiset menetelmät kaupallisten tuotteiden sijaan ovat aina mielenkiintoisia tai ainakin kokeilemisen arvoisia! Me kaikki tiedämme, että sitruunalla sekä hunajalla on flunssaa ja tauteja ehkäisevä vaikutus. Myös jogurtti tukee terveen ruoansulatuksen ja suoliston toimintaa. Kosmetiikkayritysten tuotteet ovat kalliita ja ne toki vaikuttavat positiivisilla tavoilla ihosi terveyteen, tosin harvoin yhtä hyvin kuin mainoksessa luvattiin.
Kokeile valmistaa jääkaapistasi löytyvistä raaka-aineista kasvovoidetta, jolla on monia erinomaisia terveysvaikutuksia!
Tarvitset:
- 1 rkl jogurttia
- 1 rkl hunajaa
- 1 tl sitruunamehua
Ohjeet:
Sekoita ainekset ja anna niiden seistä viiden minuutin ajan. Tämän jälkeen hiero voidetta kasvoihisi, voit halutessasi hieroa sitä myös jalkoihin tai käsiin. Anna voiteen vaikuttaa kasvoillasi noin 15 minuutin ajan, jonka jälkeen huuhtele se pois lämpimällä vedellä. Voide lievittää ihon ärtyisyyttä, kosteuttaa sekä hoitaa sitä.
Suomessa kylmä ja kuiva ilma ovat usein sellainen yhdistelmä, jotka aiheuttavat ongelmia erittäin monille ihmisille, joilla on jo ennestään herkkä iho. Parhaan lopputuloksen saa aikaan, kun voidetta levittää naamalle 3-4 kertaa viikossa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Possucurry
- Ystävänpäivän suklaa-mansikkakakku – Ilahduta rakkaitasi leipomalla
- Vispipuuro saa ihanan maun veriappelsiinista – ihan kuin jälkkäriä
- Onko sinulla viherkasveja? 7 asiaa, jotka niille tulisi tehdä helmikuun aikana
- Saako silakkaa syödä? Kalasta löytyneet myrkyt yllättivät tutkijat
- Lisää letitetyn pekonimaton päälle jauhelihapitko – tätä herkkua on vaikea vastustaa
- Alkoholin ikävät vaikutukset sisäelimiin – 5 syytä muistaa kohtuus
- Tämän vuoksi kasvin istuttaminen jäätelövohveliin on hyvä idea
- Syö ananasta kerran viikossa: 5 tapaa, joilla se vaikuttaa kehoon ja mieleen
- 5 simppeliä niksiä täydellisen suodatinkahvin valmistukseen – kokeile ja ylläty
- Onko banaanissasi näitä jälkiä? Heitä se roskiin välittömästi ja ilmoita asiasta kauppiaalle
- Täydellinen kasvisruoka, jossa on paljon makua ja terveellistä pinaattia
- Lisää pyykkikoneeseen desilitra suolaa: Näin se vaikuttaa vaatteiden ulkonäköön
- 3 merkkiä jotka kertovat, että syöt liikaa proteiinia
- Painele jauheliha tortillaletun päälle ja tee siitä rulla – taivaallinen lopputulos
- Isoäidin salainen niksi tiskialtaan puhdistukseen: Vain yhdellä aineella!
- Nainen hieroo perunaa kasvoihin: Kikka auttaa yleiseen vaivaan
- Tiesitkö? Tästä syystä kananmunankuoria ei kannata heittää ikinä hukkaan
- Tarvitset banaania, mantelijauhoa ja kananmunia – tätä herkkua voit syödä hyvillä mielin
- Tutkimus: Resveratroli ehkäisee painonnousua – näistä ruoista saat sitä