Sitruunan raikastavaa vaikutusta kannattaa hyödyntää myös hygienia tarkoituksissa.

Saatamme joskus nukkua pommiin, jonka seurauksena aamutoimille, kuten esimerkiksi suihkussa käynnille ei yksinkertaisesti jää tarpeeksi aikaa.

Joissakin tilanteissa kiirettä ei välttämättä ole ja käyt rauhassa suihkussa, mutta sitten muistat, että unohdit ostaa edellispäivänä uuden deodorantin.

Tämänkaltaisiin ongelmiin on olemassa ratkaisu. Tämä niksi toimii erinomaisesti myös ihmisille, jotka eivät halua hieroa kainaloihinsa kemikaaleja. Kyseessä on edullinen kikka, jonka ehtii tehdä myös kiireessä.

Sinun tulee vain halkaista sitruuna ja hieroa toista puolikasta kainaloosi. Menetelmää ei tosin tule tehdä heti kainaloiden ajelemisen jälkeen, koska tuolloin sitruuna aiheuttaa kivuliasta kirvelyä.

Videolla niksiä kokeillut nainen toteaa, että niksi toimii erinomaisesti ja hän suosittelee sen kokeilemista.

Vinkki kuulostaa ainakin minun mielestäni loogiselta. Jaa tieto ystävillesi Facebookissa, jotta he voivat myös kokeilla tätä!