Kaurapuuro on terveellinen, täyttävä ja edullinen aamupala.

Sen valmistaminen ei myöskään ole vaikeaa, kunhan tietää muutaman ”sudenkuopan” ja välttää niitä.

Tässä viisi yleistä tapaa pilata kaurapuuro.

1. Lisäät kattilaan liikaa kauraleseitä

Vaikka kaurapuuro onkin terveellistä, ei sitä silti kannata syödä liikaa – se voi alkaa näkyä vyötäröllä siinä missä mikä tahansa muukin herkku. Monet sortuvat keittämään joka aamu hieman liikaa puuroa. Hyvä peukalosääntö sopivaan annokseen on: Yksi desilitra leseitä pariin desilitraan vettä.

2. Makeutat puuroa liikaa

Hunaja on yksi terveellisimmistä makeutusvaihtoehdoista, mutta sitäkin voi laittaa liikaa. Sokerin tai hunajan voi korvata myös esimerkiksi kanelilla tai makeuttamattomalla kaakaorouheella. Niissä ei ole sokeria, mutta ne saavat puuron silti maistumaan makeammalta. Huomioi myös, että maidossakin on sokeria, jonka maku tulee kunnolla esiin kun maitoa lämmittää.

3. Kruunaat puuron isolla kourallisella kuivattuja hedelmiä

Kuivatuissa hedelmissä voi olla jopa kahdeksan kertaa enemmän kaloreita kuin tuoreissa hedelmissä! Ne ovat myös todellisia sokeripommeja, joten kuivattujen hedelmien lisäämisessä kannattaa olla melko säästeliäs.

4. Ostat maustettua pikapuuroa

Yksittäispakatuissa puuroannoksissa voi olla valtavat määrät sokeria, joten ole tarkkana kaupassa ja lue tarkasti tuoteselosteet ennen ostopäätöstä. Paras ja edullisin valinta ovat maustamattomat kauraleseet.

5. Et lisää puuron päälle mitään

Kaurapuuro voi olla tylsää syötävää, jos sen päälle ei lisää mitään. Kokeile lisätä esimerkiksi pähkinöitä, pakastemarjoja, kanelia ja tuoreita omenaviipaleita. Käytä mielikuvitustasi toppinkien valinnassa ja aloita päiväsi täyttävällä, terveellisellä puuroannoksella!

 

Katso myös:

Lisää kaurapuuroideoita

Lähde: Womens Health Magazine

 

 

Henri Isometsä / Herkkusuu uutiset