Laihduttaako vai ei?

Monilla laihdutuskuurille ryhtyvillä on korkeat odotukset laihdutuksen jälkeisestä elämästään. Kaikki ei kuitenkaan mene aina kuin Strömsössä, joten muutamiin ikäviinkin asioihin on syytä varautua.

Viisi laihduttamisen varjopuolta:

1. Kehonkuvan muutos

Laihduttaminen ei ole avain onneen: Olet edelleen se kuka olet, mutta laihempana versiona. Monet rajun laihdutuskuurin läpikäyneet kertovat, että odotukset laihdutuksenjälkeisestä elämästä olivat liian korkealla. Painon pudottaminen ei kuitenkaan tee sinusta automaattisesti parempaa tai ihaillumpaa ihmistä.

2. Roikkuva nahka

Jos painonpudotus on dramaattinen, voi tuloksena olla paljon roikkuvaa nahkaa. Oheisella ObeseToBeast-kanavan videolla näytetään millainen lopputulos voi olla, jos rajusti ylipainoinen yksilö laihduttaa normaalimittoihin. Ylimääräistä ihoa voidaan poistaa kirurgisin toimenpitein, mutta se on melko kallista ja jättää yleensä arpia. Roikkuvaan nahkaan kannattaa varautua ja hyväksyä itsensä sellaisena kuin on.

3. Ihmissuhteet voivat muuttua dramaattisestikin

Erään tutkimuksen mukaan erot ovat hyvin yleisiä sellaisissa parisuhteissa, joissa molemmat ovat olleet ylipainoisia ja joissa toinen on onnistunut pudottamaan painoaan rajusti. Painonpudotus voi siis luoda eräänlaisen epäsuhdan parisuhteeseen. Myös kuntosalilla ja laihdutusyhteisössä luodut ihmissuhteet voivat muuttaa radikaalistikin kaveripiiriäsi – epäterveitä elämäntapoja harrastaneet kaverisi saattavat jäädä vähemmälle huomiolle ajan myötä.

4. Vaatekaappisi sisällön uusiminen voi maksaa yllättävän paljon

Kaikki tietävät, että vaatteisiin saa upotettua loputtomasti rahaa – ja tämä on erityisen totta laihduttajille. Voit helpottaa taloudellista taakkaasi shoppailemalla kirppiksillä ja tekemällä vaatevaihtoa kaveriesi kanssa.

5. Kehut eivät välttämättä tunnu kehuilta

Jos olet itse jo joskus onnistunut laihduttamisessa, niin tiedät että tietynlaiset kehut eivät toimi kuten voisi olettaa. ”Näytätpä hyvältä!” -tyyppiset kommentit voivat saada laihduttajan miettimään, mitä kaveri on mahdollisesti aiemmin hänestä ajatellut. Älä kuitenkaan tuomitse kavereitasi näiden antamien kommenttien perusteella – he todennäköisesti haluavat vain aidosti kannustaa, vaikka eivät aina osaisi asetella sanojaan oikein. Tärkeintä on olla itsestään ylpeä sellaisena kuin on.

 

Katso myös:

Lisää ruokaan ja painonhallintaan liittyviä juttuja

Lähde: Huffington Post / Iltalehti / ObeseToBeast