Nämä kaksi ruoka-ainetta ovat hyvästä terveydelle.

Espanjalaistutkimuksessa on havaittu, että pähkinöiden ja oliiviöljyn sisällyttäminen ruokavalioon näyttää parhaimmillaan parantavan metabolisen oireyhtymän. Tutkimuksessa havaittiin, että viiden vuoden aikana pähkinöitä tai oliiviöljyä käyttäneet koehenkilöt parantuivat metabolisesta oireyhtymästä jopa 1/3 todennäköisemmin kuin vertailuryhmän koehenkilöt.

Tutkimus toteutettiin jakamalla 55- 80 vuotiaat koehenkilöt kolmeen ryhmään. Yksi ryhmä opastettiin täydentämään ruokavaliotaan oliiviöljyllä, toinen ryhmä pähkinöitä ja kolmannelle ryhmälle opastettiin vain yleisiä asioita vähärasvaisesta ruokavaliosta. Suurimmat terveysvaikutukset syntyivät oliiviöljyä käyttäneen ryhmän koehenkilöiden joukossa, mutta vaikutukset olivat merkittävät myös pähkinöitä käyttäneiden ryhmässä.

 

Katso myös:

Pähkinäisiä herkkuja

Lisää ruokaan ja terveyteen liittyviä juttuja

Lähde: Iltalehti